Etusivu


Vapaasti by AK on sivusto, joka tarjoaa virtuaaliharrastajille kuvia vapaaseen käyttöön. Ohjeita noudattamalla, kuviani voi käyttää jokainen virtuaaliharrastaja. Sivustoa pyritään pitämään toiminnassa ja blogipäivitysten avulla pysyt kärryillä tapahtuneista asioista. Kameran takaa löytyy täysi-ikäinen tyttö, jolla on intoa kuvata ja kehittyä kuvaajana. Eniten kuvia löytyy hevosista, mutta sekaan mahtuu myös maisemia ja muita eläimiä. Kamerana toimii tällä hetkellä Canon EOS 7D Mark II.

Sivut on pystytetty vuoden 2014 alussa Suntuubiin. Vuosien vieriessä olemme saaneet todella hyvää palautetta kuvien monipuolisuudesta sekä laadusta. Palautteen ansiosta haluan jakaa kuviani teille myös jatkossa! Olen myös kiitollinen kaikille, jotka noudattavat ohjeitani kuvien käyttöön liittyen. Sivusto on hieman hiljentynyt, mutta kuvat ovat silti tuttuun tapaan esillä ja uusia lisäillään silloin tällöin.

Sivusto alkoi siirtyä bloggerin puolelle toukokuussa 2019, kun Suntuubi ilmoitti lopettavansa toimintansa. Bloggerin kanssa pärjäilty mainiosti ja sivusto on ottanut taas askelta eteenpäin kehityksessä, kun 2021 tammikuussa julkaistiin ensimmäinen versio kuvattujen hevosten ja ponien nimilistauksesta.


Linkkivaihto
Viimakoura


 Sivustolla esiintyvät kuvat ovat kaikki © AK, ellei toisin maninita.
Taustakuva © Backgrounds ETC